maanantai 25. helmikuuta 2013

A New Week Starting



Heipä hei toistamiseen tälle päivää.

Noniin, nyt voinkin sitten kertoa eilisen ja tämän päivän liikuntakuulumiset. Ruokailut on menneet hyvin; oon syöny sitä samaa kuin normaalisti. Huomiselle työpäivälle tein taas kanaa, kasviksia ja tulista curry kastiketta. Kyllä saa taas työkaverit kysellä että "mitä hyvää sä taas syöt".

Sunnuntaina oli tosiaan tarkoitus mennä alunperin 45 minuutin kuntospinniin, siitä pumppiin ja lopuksi itselleni uuteen body balanceen. Kuten tuossa sunnuntaisessa merkinnässäni kirjoitinkin, lähdin salikamppeet mukana käymään pikkuveljen luona.

Jossain vaiheessa päätimme käydä Sopurahassa, mistä tarttui mukaan kaksi hiusväriä vitosella kappale. Mulla oli jo jonkun aikaa takaraivossa ollut ajatuksena ottaa pidennykset pois, koska ne oli jo niin surkeassa kunnossa ja muutenkin "ei minkään väriset", suomeksi sanottuna siis törkeät.


Tukkaan tuli hieman ruskehtava sävy, jossa lilan punaista.
Väri näkyy luonnossa kyllä paremmin, tässä näyttää lähinnä mustalta.


Tulevan tukkaoperaation innoittamana menin loppujen lopuksi vain spinnaamaan. Aluksi ajattelin jättää salikäynnit kokonaan pois ohjelmasta, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja menin! Oli se kyllä sen arvoistakin! Maaritin pitämät spinningtunnit on todella raskaita, mutta juuri oikealla tavalla. Mulla on muutenkin ollut viimeaikoina sellainen fiilis, että spinning ei ole ollut yhtä mukavaa (varsinkaan lauantain liikunnanmaikan pitämän tunnin takia) kuin ennen, mutta erehdyin pahemman kerran.


Sivusiilikin kunnossa! Tässä näkyy ehkä vähän paremmin tuo väri.
Joku asiakas muuten luuli mua joksikin Voice of Finlandin tyypiksi, wut?
ps. tauoilla on kiva kuvailla itteensä?! Oli vaan nini hyvä valo!


Maaritin vetämä tunti oli niin mahtava, hikoilin kuin pieni sika! Hiki valui silmiin ja lapaluut oli täynnä isoja hikikarpaloita, urheilurintsikatkin oli ihanan "raidalliset" kotiin päästyäni. Annoin sataprosenttisesti kaikkeni vastusten, kiihdytysten ja pyöritystekniikan kanssa ja olo oli aivan upea tunnin loputtua! Oli pakko mennä kiittämään vetäjää ja sanoin hänen olevan juuri ihanalla tavalla orjapiiskuri ♥. Rupeaman aikana kului 629 kcal (!), keskisyke 144, korkeimmillaan 177. Kyllä taas palautui mieleen miksi spinning on niin mun juttu.

Viikon vaihtumisen kunniaksi päätin käydä tänäänkin spinnaamassa eilisten fiilisten perusteella. Työpäivän päätteeksi hikoilin taas kuin hullu, poltin puolessa tunnissa 394 kcal (keskisyke 140, maksimi 180) ja vielä saman ohjaajan kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa ymmärsin miten tärkeää hyvä ohjaaja oikeasti on, ja miten paljon se vaikuttaakaan omaan huvittamiseen ja jaksamiseen. Eniten pidän siitä, jos ohjaaja huutaa edestä "vielä kymmenen sekuntia!", "JAKSAA JAKSAA, VIELÄ VIELÄ". Siinä tulee pakostakin sellainen "No perkele minähän jaksan!"-olotila. 

Tämän päivän spinnaamisessa oli myös se hyvä puoli, että huomasin ihan tosissaan kuinka kunto on vuoden takaisesta noussut. Olisin jaksanut vielä vähän enemmän, vielä vähän kovemmin ja vielä vähän kauemmin. Huomasin hengityksenikin olevan ihan erilaista kuin silloin, kun olin ihan ensi kertaa spinning-salissa. En osaa tai tiedä miten erilaista, hankala selittää, mutta tuntui siltä, että kunnollisen hengitystekniikan ansiosta jaksoin paljon paremmin...Ihan kuin olisin saanut "enemmän happea" kuin ennen.

Nyt loppui jorinointi tälle iltaa, kello alkaa olemaan jo niin paljon että pakko painua pehkuihin. Huomenna herätys vähän yli neljä aamusta ja kuudeksi töihin. Nähdään myöhemmin tällä viikolla.

PS. Painoinfoa: puntari näytti tänä aamuna 75,9 kg. Ihan huippu fiilis, vihdoinkin se vitonen tuli sieltä esiin!







4 kommenttia:

  1. Allekirjoitan kans tuon hyvän ohjaajan. Kyse ei ole pelkästään liikunnassa vaan kaikessa ohjaamisessa, arvaa miten ärsyttävää on ku kolme vuotta on opiskellu ja harjoitellu ohjaamista ja sit joku ohjaa ihan päin seiniä. Menee vaa hermot siihen ku joka ei vaan osaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ohjaaja antaa kyllä niin paljon extraa liikuntaan vaikka oma asenne ja jaksaminen onki se tåärkein juttu :)

      Poista
  2. Mikä sykemittari sulla muuten on? Onko hyvä? Oliko kallis? Pitäis varmaan kans hommata. Sais vähän enemmän reeneistä irti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin Prisman nettikaupasta Polarin Ft4 sykemittarin, joka on siis niin perus kuin sykemittari voi olla. Makso 80e ja mitä vertailin nii ihan saman hintasta oikestaan joka paikas, mut bonusten takia tilasin Prismasta. Näin jälkeen päin harmittaa kun en ottanukkaa sitä astetta kalliimpaa, siitä olis saanu varmasti enemmän irti kaikista tiedoista yms, kun oma on niiiin perus. Suäykemittari on kyllä yli mukava kun saa seurailla :)

      Poista

Anonyymi kommentoija, ilmoita nimimerkkisi!