keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Slacking at the Gym ..and a personal victory!



Moikka!

Tällä kertaa taas muistiinpanoja päivän liikunnoista. Aamulla suunnittelin meneväni lenkille, mutta sisko tuli käymään ja haastoi kirpparille käymään (löysin paidan ja housut!). Arvaten aamulenkit jäi juoksematta. Illalla kuitenkin suuntasin salille, jossa oli siis luvassa puolen tunnin kevytspin ja Bodystep.

Kevytspin oli peruskauraa ja mukavaa; hiki tuli pintaan mutta ei ollut liian rankkaa. Kokeilin ekaa kertaa spinningsalin toisen rivin pyöriä, jotka on hiljattain uusittu. Luulenpa että minun vakkaripyöräni taisi kokeiluni ansiosta vaihtua pysyvästi. 

Joka tapauksessa puolituntisessa paloi yhteensä 329 kcal ja sykkeetkin pysyi aisoissa. Keskisyke 140 ja korkein 166. Kevytspin on muutenkin eniten minun mieleeni, koska tunnilla käytetään pyörän vastuksia ihan eri tavalla kuin kunto- tai sykespinningissä. Mun jalat jaksaa parhaiten hitaassa kovavastuksisessa työssä, kuin nopeassa pienillä vastuksilla. Johtuisikohan siitä, että ne ovat viimeiset 24 vuotta kantaneet tälläistä painomäärää?

Spinnigin jälkeen vuorossa Bodystep, joka oli siis kokonaan uusi tuttavuus minulle. Kahdella sanalla sanoen: en pitänyt. Aluksi ihan tosissani yritin, unohdin jopa laittaa sykemittarin heti päälle, mutta jossain vaiheessa meni ihan oikeasti vain hermot. Koko tunti oli sekava, ihan liian monimutkainen ja toistoja oli maksimissaan neljä per liike jonka jälkeen taas vaihdettiin. Biisit tuntui olevan joitain ihme bassojympytystä, jolla oli vaan pidennetty biisin kestoa, että saataisiin mahdollisimman monta sarjaa eri kuvioineen tungettua yhteen pätkään. En osaa selittää paremmin. 

Viimeiset kaksikymmentä minuuttia oikeastaan vain lorvailin, koska en pysynyt kuvioissa perässä ja ketutti. Harkitsin jopa lähtemistä, mutta kun tajusin etten ollut ainoa jonka hermot eivät kestäneet, päätin kärsiä loppuun saakka. Venytysten jälkeen sykemittari sanoi kulutuksen olleen 423 kcal (olisi varmasti ollut enemmän jos en olisi lorvaillut) keskisyke 133 ja maksimissaan 165. Lorvailuni vaikutti tietenkin keskisykkeeseen, mutta olen silti tyytyväinen. Poltin siis tämän päivän liikunnoilla yhteensä 752 kcal, johon olen erittäin tyytyväinen.

Salin jälkeen teki ihan järjettömän kovasti mieli karkkia! Harkitsin vakavasti työpaikan irtokarkkihyllyä, mutta käännyin kuin käännyinkin toiseen suuntaan liikenneympyrässä. Personal victory! Päätin sitten syödä iltapalaksi sokeri-ikävässäni mysliä, jossa on kuivattuja mansikoita ja jogurttia. Myslin kaveriksi mehukeittoa, marjoja ja maitorahkaa. Hyvää oli ja korvasi monin kerroin karkin nälkäni.

Huomenna aamusta taas Poltteeseen, wuhuu!  Ja sitten töihin (blaah), joten mun pitäisi olla jo kovasti unten mailla. Bonuksena tämän päivän lounas. Oon ihastunu Knorrin Bag of Taste:in, koska kanat saa heittää uunipussiin mausteiden kanssa ja lopputulos aina todella hyvää.




Hyvää yötä kaikille ja energistä päivää huomiselle! Minä jatkan porinoitani mitä luultavammin huomenna. Viikonloppu sen sijaan on niin täynnä, ettei minusta varmaan kovin kuulu. Sitä paitsi, pitäähän ne lepopäivät jossain välissä yrittää pitää?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymi kommentoija, ilmoita nimimerkkisi!